Näin säästät sähkölaskussa

Tuntuuko sinusta siltä, että sähkölasku on joka kerralla yhä suurempi? Sähkö on tänä päivänä melko suuri osa kuukauden menoistamme. Vaikka sähköä tarvitaan, voi sähkölaskua saada silti pienennettyä. Yksi hyvä keino on tietysti tehdä mahdollisimman halpa sähkösopimus. Mutta muut keinot löytyvät sieltä kotoa oman toiminnan kautta. Sillä ei tarkoiteta pelkästään sitä, että valot kannattaa sammuttaa niistä huoneista ja paikoista, joita ei tarvitse valaista, mikä tulee varmasti monella ensimmäisenä mieleen. Eikä saunomista tai television katselua tarvitse lopettaa, vaikka niitäkin voi toki rajoittaa. Saunoa voi, mutta senkin voi tehdä siten, että samalla säästää energiaa. Nyt saat monta muutakin hyvää vinkkiä siihen, kuinka säästät energiaa ja saat ensi kerralla pienemmän sähkölaskun.

Vanhat ja paljon sähköä kuluttavat laitteet kannattaa vaihtaa uusiin

Aloitetaan siitä, että katsotaan millaisia sähköä tarvitsevia laitteita kodissasi on. Jos jääkaappi ja pakastin ovat jo vanhoja, ne kuluttavat todennäköisesti todella paljon enemmän energiaa kuin ihan ne uusimmat versiot. Kun vaihdat laitteet uusiin, saatat huomata jo seuraavassa sähkölaskussa suuren eron. Oikein vanha pakastin voi olla niin paha energiasyöppö, että säästät uuden ostoon menneen rahan jo vuoden aikana sähkölaskujen kautta. Eikä sitä uuttakaan kannata pitää liian kylmänä, koska mitä kylmempi sitä enemmän ne kuluttavat sähköä. Jääkaapin sopiva lämpötila on +5 astetta ja pakastimen -18 astetta.

Monet muutkin vanhat laitteet kuluttavat enemmän sähköä kuin uudet. Hellaa ei tarvitse vaihtaa uuteen, jos siinä ei ole mitään vikaa. Voit kuitenkin säästää energiaa ruuanlaitoissa, vaikka et vaihtaisi sitä varten tarvittavia laitteita uusiin. Jos sinulta löytyy vedenkeitin, säästät sen avulla sekä aikaa että rahaa sähkölaskun pienentyessä. Kun keität vettä, lämmitä se ensin vedenkeittimellä. Vedenkeitin saa yleensä veden kiehumaan paljon nopeammin kuin kattila hellan ääressä. Mitä nopeammin vesi kiehuu, sitä vähemmän pitää käyttää energiaa. Kun käytät uunia, laita ruoka uuniin jo uunin lämmetessä, jos se on kyseisen ruuan kohdalla mahdollista. Silloin ruoka on aiemmin valmista ja sähköä tarvitaan uunin lämmittämiseen vähemmän aikaa.

Sauno fiksusti ja säästä samalla sähköä

Keittiöstä on hyvä siirtyä saunan puolelle. Vaikka siksi aikaa, kun se ruoka lämpiää uunissa, koska saunaan ei ole kiva mennä täydellä vatsalla. Saunaan kannattaa kuitenkin mennä heti, kun se on tarvittavan lämmin. 70–80-asteinen sähkösauna on energiatehokkain ja jo tarvittavan lämmin. Kun menet saunaan, voit vaikka laittaa kiukaan heti kiinni. Jos saunaan ei ole tulossa sinun jälkeen ketään, saat kiukaasta vielä pitkän aikaa hyvät löylyt, vaikka kiuas ei enää käyttäisi sähköä. Loppusaunomisesi on tällöin lähes ilmaista.

valitse sopiva lämpötila ja säästät sähkölaskussa

Säädä lämpötilat sopiviksi ja säästä lämpöenergiaa

Kun tulet saunasta, tarkista samalla muita asuntosi kohteita, joissa voit säästää sähköä. Voit aloittaa sieltä kylpyhuoneesta, jossa jo olet. Jos siellä on lattialämmitys, ei sitä kannata pitää päällä, jos sille ei välttämättä ole tarvetta. Varsinkin jos olet useamman päivän poissa kotoa, se on päällä ihan turhaan vain kuluttamassa sähköä eikä lämmittämässä kenenkään jalkoja. Lämpöön liittyy myös toinen säästö. Sisätilojen sopiva lämpötila on 20–22 astetta. Jokainen aste alemmas sen hetkisestä lämpötilasta voi alentaa lämmitykseen tarvittavan energian määrää noin 5 prosenttia.

Muita pieniä tekoja mutta suuria säästöjä sähkössä

Ikkunat päästävät läpi kylmää ilmaa, vaikka ne olisivat kiinni. Siksi kannattaa pitää niissä olevat kaihtimet ja verhot kiinni aina kun ulkoa tulevaa valoa ei tarvita tai sitä ei ole. Tällä tavalla ei lämpöä mene hukkaan ja säästyy lämpöenergiaa. Varsinkin pakkasella tämä säästää todella paljon sähkönkulutusta, jota tulee asunnon lämmittämisestä. Muista myös sammuttaa kaikki sähkölaitteet, aina silloin kun et tarvitse niitä. Sellaisia ovat esimerkiksi tietokoneet ja televisiot.

Kun muistat nämä ohjeet joka päivä, tulet näkemään sen tuomat edut sähkölaskuissasi – varsinkin vuositasolla tulet näkemään huiman eron sähkönkulutuksesi laskemisen myötä. Se, näkyykö se laskusi määrässä, riippuu siitä millainen sopimus sinulla on. Siksi kannattaa välillä muistaa kilpailuttaa sähkösopimuksiasi. Vertaile eri tarjoajia ja kun oman sopimuksesi voimassaolon aika loppuu, voit vaihtaa siihen halvimpaan tai sinulle parhaiten sopivaan sopimukseen.