Sauna liian tavallinen asia suomalaisille?
Onko saunasta suomen vetovoimatekijäksi?
Sauna on todella keskeinen asia kulttuurissamme. On sitten kyse ulkoministerin viralliseta ulkomaanvierailusta tai huippu-urheilijan toiveista, sauna putkahtaa esiin tuon tuostakin. Teema tulee esiin lähes päivittäin myös uutisissa, milloin saunapalon vuoksi, milloin terveysvaikutuskeskustelussa tai hankintalistoilla.
Suomen Sauna-Seuran vastavalittu puheenjohtaja Ben Grass kyseli yleisökirjoituksessaan, miksi paljon puhuttu brändäys-työryhmä ei kelpuuttanut saunaa Suomen vetovoimatekijäksi.
Niin, miksi ei? Onko sauna niin arkinen asia, ettei sen eksoottisuus ja huomionarvo aukene meille? Vai vaivaako alastomuus?
Työskennellessäni itse vuosia Suomen matkailu-prrän eteen, huomasin median suuren kiinnostuksen asiaan. Kuinka ihminen kestää niin korkeaa kuumuutta? Vanhentaako sauna ihoa? Entä nestehukan vaikutukset? Usein kyselijät olivat hämmästyneitä, kun jouduimme vaivalloisesti etsimään vastauksia näihin kiperiin kysymyksiin. He odottivat suomalaisten pohtivan saunan terveys- ja kauneusvaikutuksia yhtenään.
Meille sauna on itsestäänselvyys muista syistä eikä sitä mielletä kauneudenhoidon välineeksi, ainakaan ilman mainontaa erikoissuoloista jne., joiden vaikutus löylyissä ilmeisesti vain korostuu. Ehkä meille asia on sama kuin esim. jalkapalloa pelaavalle. Onko se terveydelle hyväksi vai haitaksi ei kiinnosta innostunutta pelaajaa - eikä oikein muitakaan. Mieleinen harrastus on aina pienen riskinkin arvoinen, ajatellaan usein.
Saunomiseen liittyvät sivutuotteet kuten takkaillat kylpytakeissa, kastautuminen avantoon tai pyörähtäminen lumessa vielä lisäävät eksotiikkaa, samoin musta savusauna, jonka ikkunassa on lyhty. Suomalaiselle tämä on liian totuttu kuvio, jotta uutuudenviehätys muistuisi mieleen.
On etuoikeus saunottaa ulkomaisia ensikertalaisia. Siinä puuhan viehätys ja ainutlaatuisuus tulee aina uudelleen esiin.
Alastomuus on jo hankampi juttu ja vierailijoiden asenteet vaihtelevat kovasti. Englanninkielisellä alueella jo osittainen alastomuus on tabu. Olen ollut apuna asettelemassa pyyhettä luontevan oloisesti tv-tähden hartioille kuin suurta huivia, jotta miehen rinnat eivät näkyisi. Saksalaiset taas ihmettelevät, miksi olemme niin kainoja ettei sekasauna käy.Pyyhe- ja kylpytakkiviritykset auttavat asiassa kovasti, ainakin suihkuun menoon asti. Jos suihku on avoin, sen käyttö voi olla ylivoimaista tottumattomille.Jos vielä vieraalla on vaikeuksia kohdata alaston ihminen vaikka itse olisi verhoiltu, julkiset saunat ovat mahdottomia. Hyvät yksityissaunat tarjoavat mahdollisuuden järjestää ovellinen suihku tai muuten tilan yksityiskäyttö. Kun vielä isäntäväellä on 'pukukoodi' eli ohjeistus pyyhkeiden käytöstä, kiperimmätkin saunatilanteet saadaan sujuviksi. UMn ulkomaan henkilökunnalla on muiden taitojensa ohella runsaasti kokemusta saunadiplomatiasta myös arvovieraiden kanssa.
Sauna onkin virka- ja kulttuurirajoja rikkova aitosuomalainen kokemus, joka tulee vastakin olemaan näyttävällä paikalla kansallisaarteistossamme riippumatta siitä, onko brändi-ryhmä listannut sen esitykseensä vai ei.
12.1.2011 Ritva Müller