Saunaseikkailua Japanissa
Saunakongressi avasi uusia ovia
Urhea oheisohjelma-joukkueemme koostui saunaseuralaisista Liisa Uurtamo ja Ritva Müller sekä Jarmo Lehtola täydennettynä Suomeen kotiutuneella Sieghart Müllerillä.
Spa LaQua
Tilaisuus ensimmäiseen saunaseikkailuun tarjoutui heti toisena kokouspäivänä, kun kokouspaikan lähellä Tokion Dome-keskuksessa sijaitseva Spa LaQua-kylpylä kutsui osanottajia tutustumaan palveluihinsa.
Onneksi meillä kummallaan ei ole nyt niin muodikkaita tatuointeja, sillä siihen olisivat loppuneet kaikki kylpylävierailut. Tatuoinnit ovat ilmeisesti vielä vanhoilta mafia-päiviltä kiellettyjä.
Ensin jätettiin kengät omiin lokeroihinsa, vasta sitten saattoi edetä kassoille asti. Saatuamme rannekkeet, joihin sitten taltioitiin kaikki ostamamme lisäpalvelut, kuten ruokailu, olimme valmiit siirtymään vaatetusosastolle. Valittavana oli kolme erimallista oloasua, joista kuitenkin vain pyjamamallia oli tarjolla kokoa XL. Tässä tuli ensimmäinen shokki: tämä suurin paikallinen koko vastasi mielestämme noin suomalaista M-kokoa - ei siis kovin sopiva runsaille muodoillemme. Lisäksi materiaali oli vielä jotakin nailonsekoitusta, joka etenkin kosteana oli hyvin vaikeasti päälle puettava. Nyt tiedämme miltä makkarasta tuntuu kuoressaan. Saimme myös pyyhkeen, joka jätettiin lokerikkoon odottelemaan, sekä keltaisen froteekaistalleen, jota oli määrä kuljettaa mukanaan joka paikassa kylpemisen ajan.
Seuraavaksi oli edessä peseytyminen. Se olikin laadukasta puuhaa. Hienoja pulloja oli koko rivistö. Onneksi osittaiset englanninkieliset tekstit antoivat hieman osviittaa siihen, mikä aine sopi mihinkin käyttöön. Oli varatalovaahtoa, shampoota, hoitoainetta ja montaa muuta, joiden käyttö ei auennut aloittelijoille.Jokaiselle oli oma peilillä (valitettavasti) varustettu pesuosasto, jossa oli myös matala istuin. Myöhemmin opimme arvostamaan näitä tämän kylpylän reilusti 35 cm korkeita palleja. Kurkkimalla paikallisten mallia opimme, että asiaan kuuluu käyttää RUNSAASTI vaahtoavia aineita. Siten kaikki näkevät kuinka puhtaaksi itsensä pesee. Tässä käytettiin apuna keltaista froteelappusta, jota siis käytettiin pesemiseen.
Sitten löylyihin. Lauteille oli levitetty valkoista nukkamattoa koko lauteiden pituudelle. Meistä se muistutti WC:n mattoa, mutta se oli paikallinen laudeliina, joita näimme myöhemmin jokaisessa saunassa. Huomiota kiinnitti seinään kiinnitetty jätti-TV, josta tuli hermostuneen tuntuisia uutisia. Vaikutelma syntyi nopeasta puherytmistä ja kuvien vaihtumisesta.
Täsmälleen saunan seinässä kerrotulla kellonlyömällä astui sisään saunottaja, joka löylyä heitettyään kiersi kaikki parvet ja tarjosi jokaiselle mahdollisuuden tulla vuorollaan leyhytellyksi pyyhkeellä, joka loi kuumia ilmavirtauksia. Useimmat tuntuivat nauttivan tästä koko ohjelman ajan.
Allasosastolla oli useita vesialtaita. Kylmäaltaaksi kutsutun altaan vesi oli noin 10-asteista ja vilvoitti hyvin. Sitten kuumiin altaisiin. Täällä näky oli mukava. Kaikki olivat keksineet oman tavan kietoa keltaiset froteepyyhkeet päähänsä. Totesimme, ettei ollut muuta paikkaa pyyhkeiden säilytykseen, kuin kantaa niitä päänsä päällä.
Ensimmäinen korttelikylpylä eli sentoo
Saatuamme pari suositusta japanilaisilta isänniltämme suuntasimme paikallisen korttelikylpylään nimeltään Kikusui-Yu (vapaa suomennos Krysanteemi-Vesi-Kylpy).Rakennus oli pienellä sivukadulla ja näytti pieneltä talolta. Kengät taas ovien ulkopuolelle talteen (täällä numerolappu oli reilu puukapula) ja kassalle. Tämä oli henkilö, joka istui kopissa siten, että saattoi rahastaa sekä miesten että naisten puolelle menijät. Puolet olit erotettu puoliseinällä ja verholla. Ei siis mitään valtionsalaisuuksia kenelläkään, koska kuuluvuus oli varsin hyvä. Tämä oli myös etu, sillä saatoimme kommunikoida seinän läpi miesseuralaistemme kanssa ja sopia yhteisestä poistumisajasta. Itse tungimme vaatteemme pieniin kaappeihin. Myöhemmin opimme, että suuret juurikorit olivat tarjolla tätä tarkoitusta varten. Paikalliset taittelivat niihin vaatteensa ja peittivät korin kauniisti liinalla.
Ylelliseen pullorivistöön tottuneina olimme varustautuneet vain yhdellä yhteisellä hotellisaippualla. Täällä kaikilla oli omat pesuaineet, joten herätimme ehkä kiusallista huomiota hieroessamme pientä saippuaamme, jotta saisimme aikaiseksi edes hieman näyttävää vaahtoa. Halusimme toki olla yhtä puhtaita kuin paikallisetkin. Toinen kiusa oli muoviset pesujakkarat - täällä ne olivat noin 15 cm korkeita. Oli uskaliasta pudottautua niille toivoen, että osuu ja ettei niistä jalat petä. Ja noustakin piti aikanaan.
Kuumia altaita oli useita ja yhtä kuumaa vettä niissä kaikissa. Yhden altaan vesi oli tummempaa, ja siellä kellui iso harsokankainen ’teepussi’. Se sisälsi monia eri yrttejä, joiden tarkoitus oli tuottaa hyvää oloa. Ns. kylmäallaskin löytyi, nyt lämpötila oli 18C. Keräsimme ihailevia katseita, kun uskalsimme laskeutua siihen niin nopeasti. Toisaalta kuumien altaiden kohdalla olimme arkoja, vesi oli yli 40-asteista ja vaati totuttelemista.
Ryokan –majapaikka, Okuyomoto Hotel Hakonessa
Kierreltyämme päivän Fuji-vuoren liepeillä saavuimme illalla japanilaistyyliseen majapaikkaan, jossa oleskeltiin mukava yukata-asu päällä koko ilta. Kuten aina, peseytyminen tapahtui hotellin kylpyläosastolla. Sieltä avautuivat upeat näkymät vastakkaisille kukkuloille ja vesiputoukselle. Kylpyosastolla oli pieni suomalaistyyppinen sähkösaunakin, mutta meitä se ei houkuttanut kokeilemaan, koska ulkona oli niin mukava istua lämpöisessä vedessä kuunnellen putouksen veden solinaa. Ulkoaltaat olivat pääosin puusta ja kussakin eri lämpöistä vettä.
Oli ylellistä ettei illallisellekaan tarvinnut pukeutua muodollisemmin, kaikki istuivat sielläkin yukata yllään.
Toinen sentoo-kokemus Tokiossa
Sisään tullessa nenään osui tuttu homeen haju, se tuntuu olevan vakio näissä kuumankosteissa tiloissa.
Nyt hallitsimme jo monta asiaa: vaatteet koriin, paljon vaahtoavia aineita mukaan ja pieni pyyhe päähän. uutta tuli silti eteen. Tapasimme hyvää englantia puhuvan kylpijän, jolta saimme opastusta mm. siihen, kuinka ’sähköankerias-altaaseen’ mennään. Aikaisempi yritys kaatui väärään tekniikkaan, jolloin pistäytyminen altaassa ei tuntunut hyvältä. Veden alla oli jonkinlainen sähkökenttä, joka aiheutti nipistelyä lihaksissa. Pienen totuttelun jälkeen siinä viihtyi hetkisen, mutta aika erikoinen kokemus oli eikä altaasta tullut suosikkiamme.
Oedo-Onsen Monogatari kruunasi matkamme
Jo matka kylpylään oli upea; ylitimme monoraililla mahtavan Rainbow-sillan, jolta oli hienot näkymät Tokion lahdelle. Alue tuntui olevan high tech –keskus ja toimistorakennukset sen mukaisia - korkeita taloja, paljon lasia ja erikoisia muotoja. Tämän kaiken keskellä oli kyseinen kylpylä, jota jo useammat kongressivieraat ehtivät meille suositella.
Jätettyämme kengät lokeroihinsa pääsimme valitsemaan yukatat. Tehtävä olikin vaikea, koska valikoima oli suuri, kymmenkunta erilaista kaunista kuosia. Miehille ja naisille oli tarjolla eri värejä ja kuviot vaihtelivat lohikäärmeistä kukkiin. Ohjeissa oli myös rusetin solmimisohjeet, joten lopulta kaikki näytimme suht. japanilaisilta.
Ensin vaelsimme suuren ruokatori-tyyppisen tilan läpi, oli kymmenkunta erilaista ruoka- ja juomapistettä. Myös matkamuistoja myytiin ja kaikkiaan oli vaikea ymmärtää olevansa kylpylässä.
Kylpyosastolla saunoja oli vain yksi, mutta se oli mielestämme paras koko matkan aikana koettu. Altaita oli runsaasti sekä sisällä että ulkona. Yhdessä poreili pieniä happikuplia, olo oli kuin shamppanjakylvyssä. ’Teepussiallas’ oli niin suuri, että sen keskellä oli korotettu paviljonki. Ulkona oli luonnonmukaisesti muotoiltuja istuma-altaita, joista saattoi ihailla kiviseiniä, erilaisia valaistuksia ja kasveja. Tuskin maltoimme jatkaa matkaa miesten kanssa yhteisiin tiloihin.
Sisäpihalta löytyi suuri viheralue, jossa oli erilaisia kahluualtaita. Niissä piili yllätyksiä, sillä pohjalta oli päällystetty luonnonkivillä, jotka olivat osittain teräviäkin. Karkeusaste lisääntyi matkan taittuessa, jouduimme luovuttamaan ennen päätepistettä. Eri maksusta tarjolla oli kuumia hiekkakylpyjä jaloille. Vielä eksoottisempaa olisi ollut liottaa jalkoja altaassa, johon oli palkattu puhdistuskaloja töihin. Ne kuuleman mukaan nyppivät jaloista kuollutta solukkoa. Onneksi meillä ei ollut aikaa tähän seikkailuun, kun syödäkin piti. Suurella ruokatorilla oli pöytiä ja penkkejä, jokainen osti ruokansa mieleisestään kojusta. Oli mukava nauttia herraseurastamme aterian ajan. Viereisessä salissa oli japanilaiset pöydät ja tuolit, jopa ohjelmaakin. Jotkut samurait seikkailivat äänekkäästi japaniksi. Tämä oli erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Kaikkiaan näky oli upea, kun sadoilla kylpijöillä oli erilaiset yukatat yllään eikä kukaan näyttänyt farkkuturistilta.
Onneksi saunakongressi houkutteli meidät tälle ensimmäiselle Japanin matkallemme. Japani tarjoaa niin paljon nähtävää, että on varmasti mentävä sinne toistekin.
Kuvat ja teksti: Ritva Müller, Liisa Uurtamo. Julkaistu Sauna-lehdessä 3/10