Vielä ehdit savusaunanäyttelyyn Turkuun!

Euroopan kulttuuripääkaupunki Turussa on menossa suomalainen savusauna-näyttely, joka kertoo saunan kehityksestä viimeisen parintuhannen vuoden aikana.

savusauna sisältä

Sauna lienee peräisin idästä, josta se kulkeutui pari tuhatta vuotta sitten Suomeen, leviten Virosta vähitellen koko maahan. Näyttely esittelee kuvin ja sanoin savusaunan historiaa, saunakulttuuria ja saunan moninaisia käyttötapoja – lauteilla hikoilun lisäksi saunassa on synnytetty ja hoidettu vainajia, kuivattu pellavia ja palvattu lihaa.

Näyttely järjestetään Kuralan kylämäessä, jossa on asuttu satoja vuosia. Paikka on osuva, sillä mäeltä löytyy kaksi vanhaa, edelleen toimintakuntoista saunaa.

Kuralan Kylämäen infopiste
Avoinna 18.9. asti ti–su klo 10–18.
Liput 4,50/3 euroa

Lisätietoa kulttuuripääkaupungin sivustolta www.turku2011.fi.

Sisäkuva savusaunasta Kuva R.Vuolle-Apialan kirjasta ”Savusauna ennen ja nyt” (julkaisija: Moreeni).